Päiväkirja/ Dagbok/ Diary

Tämä palsta käsittelee erilaisia ajassa liikkuvia asioita ja ideoita, ajankohtaisia tapahtumia sekä jo menneitä mieleen jääneitä asioita. Siis eräänlainen henkilökohtainen päiväkirja.

20 lokakuu -09

Oj då! Mihin katosi lähes kuukausi.. aikomuksenihan oli kirjoittaa joka päivä jotain.
No, en lupaa enää vaan kirjoitan silloin kun tuntuu, että on jotain sellaista asiaa, jonka haluan muistaa.
Olen viime viikot juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen.Tuloksista en ole niinkään varma – olenko saanut aikaseksi sen kummenpaa.

Helsingissäkin käväsin ottamassa vauhtia. Samalla noudin Biisinurkan ekan karaoke Cd:n. Laivalla oli iki-ihana Jorma Kääriäinen!

Elokuvien tekoa eri TV-kanaville ja “kuningattaren” virkatehtäviä sopivaan tahtiin.
Eilen olin sitten lääkärin rouvana 10 tuntia yhteen lyhytfilmiin. Vois olla ihan oikeestikki.
Musiikki puoli on jäänyt vähän heikoille. Pöydällä makaa puolenkymmentä puolivalmista tekstiä..
Yritän tänään saada niitä valmiiksi. Mietin kuumeisesti miten saisin itseni ajatuksen voimalla kiidätettyä lauantaiksi Tamperetalolle Suomen Seniorilaulajien finaaliin tuomariksi, kun torstai-iltana on esiintyminen vielä “Silviana” Arlannan Sky-cityssä!
Katsotaan miten käy.
Nyt alan syömään ja juon toiset aamukahvit! Tulkaa seuraksi! Palaillaan taas joku päivä.

31/-09
Aamukahvit juotu ja tänne kirjoittelemaan. Eilen sivuni oli nurin.
Syytä en tiedä mutta nyt toimii taas.
Tekstejä olen saanut valmiiksi pari.Nyt välillä satukirjan kimppuun.
Päähenkilön kanssa seikkailemme hiekka -aavikoilla….
Tämän päivän toimen kuvaan kuuluu myös tekstin korjaaminen Suomessa
toimivan Biisinurkan ( suosittelen siihen liittymistä) tulevalle karaoke DVD:lle.
Olen sekä sanoittanut että säveltänyt biisin. Tuomas Lehto (ent.Tulkin kitaristi) lupasi sovittaa, kunhan kiireiltään ehtii.Luotan hänen ammattitaitoonsa.Ennen kynään tarttumista lähden tunnin dementtiahiihdolle……sauvakävelylle….

Pari tekstin runkoa olisi valmiina. Tangoa tuli. Nyt etsimään säveltäjää.
Muuten ei mitään erikoista. Väsyttää aika kovasti. Raittiin ilman myrkytys. Nyt suihkuun ja iltateelle ja hieman tv:n katselua.

26/syyskuu-09
No niin, täällä ollaan. Lauantaipäivä meni luontoretken merkeissä. Puolukoita 9 litraa ja sieniä tuli samalla poimittua. Teki tosi hyvää olla ulkona kun olen pyöritellyt kynää pari päivää hyvin tiiviisti kädessäni.
Olen kyllä kirjoittanutkin enkä vain leikkinyt sillä.

Iltaa. Tänään on 24/ syyskuuta. Huomenna aloitan kuulumisien kirjoittamisen.